Pikavippivertailu 2016

Miksi pikavippejä kannattaa vertailla?

Internet on täynnä erilaisia lainantarjoajia, joiden lainaehdot poikkeavat toisistaan todella paljon. Mikäli kuluttajalla on aikaa ja osaamista vertailla erilaisia lainoja, voi hän säästyä suuriltakin yllättäviltä kuluilta. Sen vuoksi pikavippivertailu on hyvä aina tehdä. Nykyään kaikkien lainasta kertyvien kulujen on oltava avoimesti ja läpinäkyvästi asiakkaan nähtävillä ennen luotonottopäätöksen tekemistä: tästä huolimatta moni voi yllättyä lainan lopullisesta summasta, jos ei ole perehtynyt esimerkiksi yrityksen internetsivuihin riittävän hyvin.

Kaikkein huonoin vaihtoehto on ottaa vippi ensimmäiseltä vastaan tulevalta lainantarjoajalta tietämättä mitään käytössä olevasta laina-ajasta tai lainan korosta. Moni ottaa suuren summan pikavippinä ymmärtämättä, että pikalainan takaisinmaksuaika on todella lyhyt eikä esimerkiksi 1500 euron lainaa välttämättä kykene maksamaan takaisin kuukauden kuluessa mitenkään. Tämän vuoksi yli 300 euron lainasummat on yleensä kannattavampaa ottaa kulutusluottona, varsinkin jos on pienituloinen ihminen.

Olisi tärkeää, että lainantarjoajayrityksen verkkosivuilta selviäisi aina lainan lopullinen summa sekä kuukausierän suuruus. Monelle on hankalaa suorittaa monimutkaisia prosenttilaskuja eivätkä kaikki tiedä, mitä nimellinen korko ja todellinen vuosikorko tarkoittavat. Tästä aiheutuu, että vaikka informaatio on selkeästi verkkosivuilla annettuna, eivät kaikki osaa sitä välttämättä tulkita ja näin ollen he yllättyvät lainasta koituvasta todellisesta rahanmenosta. Yleensä kannattaakin valita lainantarjoajakseen sellainen yritys, jonka sivuilta tämä tieto löytyy selkeästi selitettynä ilman, että täytyy ryhtyä itse kovin pitkiin laskutoimituksiin. Tosin pikavippivertailu on mahdollista tehdä myös erillistä palvelua avuksi käyttäen.

pikavippivertailu

 Mitä eroa on kulutusluotolla, joustoluotolla ja pikavipillä?

Kulutusluotto, pikavippi ja joustoluotto eroavat toisistaan monella tasolla. Niiden käyttötarkoitukset ja maksuajat ovat erilaisia, kuten myös vuotuiset korot ja tilinhoitokulut.

Pikavippi on summaltaan pieni laina, jota haetaan kattamaan arjessa usein tapahtuvaa yllättävää, pientä rahanmenoa, kuten päivittäisiä ostoksia tai pieniä elektroniikkaostoksia. Yleensä pikavipin summa on 50-500 euroa. Takaisinmaksuaikaa pikavipillä on kahdesta viikosta muutamaan kuukauteen.

Pikavippi voi olla edullisin vaihtoehto lainata rahaa, mikäli lainattu summa pysyy pienenä ja sen kykenee maksamaan varmasti takaisin eräpäivään mennessä. Pikavipeillä on markkinoiden suurimmat vuotuiset korot; mikäli lainaa ei hoida takaisin sovitusti tai jättää sen jopa roikkumaan ilman minkäänlaista yritystä hoitaa asiaa, voi pienikin vippi kasvaa korkoa suhteettomasti ja tuhota talouden todella pitkältä ajalta. Tosin huolella tehty pikavippivertailu saattaa säästää pitkän pennin, koska yleensä tarjolla on paljon vaihtoehtoja, mistä valita.

Kulutusluotto on suurempi, kertaluontoinen luotto, joka haetaan usein kattamaan esimerkiksi uuden asunnon takuuvuokrasta, ulkomaanmatkasta, asunnon sisustuksesta tai isommista elektroniikkaostoksista aiheutuvia menoja. Aina ei ole mahdollista säästä rahaa omista tuloista tarvittavaa summaa esimerkiksi ajanpuutteen vuoksi – tällöin kulutusluotto voi korjata tilanteen, jos tarvittavan rahan kuitenkin kykenisi maksamaan osamaksulla.

Monet kaupat tarjoavat osamaksua vaihtoehtona itsekin, mutta monessa tilanteessa tämä ei kuitenkaan käy. Kulutusluoton summa voi olla mitä tahansa muutamasta sadasta eurosta jopa muutamaan kymmeneen tuhanteen euroon. Sen takaisinmaksuaika vaihtelee niin ikään joistakin kuukausista jopa yli kymmeneen vuoteen. Pidemmällä maksuajalla kulutusluoton loppusumma ehtii kasvaa paljon suuremmaksi, kuin alkuperäinen lainasumma oli, mutta toisaalta tällöin kuukausierät pysyvät pienempinä.

Joustoluotto on luottokortin tapainen vararahasto. Se toimii siten, että asiakkaalle myönnetään kerralla yksi suurempi, esimerkiksi 2000 euron suuruinen luottotili, josta hän saa nostaa pienempiä summia aina oman tarpeensa mukaan.

Joustoluotto tarjoaa vaihtoehdon luottokortille. Luottokorttiin nähden joustoluoton etuna on se, ettei se ole olemassa fyysisessä muodossa eikä siten voi kadota ja tulla väärinkäytetyksi. Joustoluotosta voi nostaa tarpeen mukaan tililleen oikeaa rahaa, ja luottosumman ylittäminen on tämän vuoksi paljon vaikeampaa kuin luottokortissa. Joustoluotto voi kuitenkin olla kuluiltaan paljonkin luottokorttia kalliimpi vaihtoehto.

 

Miten voin löytää mahdollisimman hyväkorkoista lainaa?

Edullisin pikavippi on mahdollista löytää tarkastelemalla aluksi erilaisten lainantarjoajien korkoja. Nämä eivät kuitenkaan kerro aina koko totuutta lopullisesta takaisin maksettavasta summasta. On aina tarkastettava, mainitaanko yrityksen verkkosivuilla mitään esimerkiksi tilinhoitomaksuista. Täytyy myös huomioida, ilmoittaako yritys sivuillaan millään lailla kunkin lainasumman lopullista summaa. Mikäli laskun perusteella maksettava summa eroaa tästä verkkosivuilla ilmoitetusta, on se harhaanjohtavaa viestintää. Perusteellinen pikavippivertailu ottaa paljon asioita huomioon ja siihen kannattaa käyttää aikaa.

Kaikkein edullisimmin pikavipin voi saada täysin ilman korkoa tai muita kuluja sellaisilta yrityksiltä, jotka tarjoavat uudelle asiakkaalleen ensimmäisen lainan ilman näitä menoja. Tällöin lainan takaisinmaksuaika on yleensä todella lyhyt, parista viikosta kuukauteen. Mikäli lainaa ottaa samalta yritykseltä uudelleen, tulee uuden lainan päälle tietenkin vanhan asiakkaan korot. Toisaalta monet pikavippiyritykset tarjoavat vanhoille asiakkailleen usein sellaisia etuja, jotka eivät ole uusien asiakkaiden käytettävissä.

Pikavippi on edullinen laina silloin, kun se maksetaan takaisin todella pian nostamisen jälkeen ja lainattu summa on pieni.

 

 

Entäpä kuinka asia on kulutusluoton kohdalla?

Kulutusluoton menot muodostuvat koroista, tilinhoitomaksuista, mahdollisten maksuvapaiden kuukausien järjestämisestä sekä muista mahdollisista järjestelykuluista. Kulutusluoton kohdalla tulee ottaa tarkkaan selville, minkä suuruinen on lainan vuotuinen korko ja millaisia järjestelykuluja yritys veloittaa. Sama lainasumma voi olla huomattavasti edullisempi lainata muualta kuin ensimmäisenä vastaan tulevalta yritykseltä.

Esimerkiksi järjestelykulut voivat toisilla kulutusluottoyrityksillä olla satojakin euroja, kun taas toiset eivät veloita niistä erikseen mitään. Kulutusluoton kokonaismäärä tulee aina sitä suuremmaksi, mitä pidemmällä maksuajalla luoton ottaa. Vaikka muutaman kymmenen euron suuruinen kuukausierä kuulostaisi houkuttelevan pieneltä, voi kokonaissumma kasvaa todella suureksi, kun näitä eriä maksetaan joskus kymmenenkin vuoden ajan. Kannattaa aina ajatella, kuinka pitkään on valmis maksamaan asiasta, joka on ostettu vuosia sitten.

Muutaman tuhannen euron suuruiset kulutusluotot ovat edullisimmillaan, kun ne maksetaan takaisin esimerkiksi yhden tai kahden vuoden takaisinmaksuajalla. Toisaalta kulutusluotto voi tulla kalliiksi myös silloin, kun takaisinmaksuajan säätää lyhyeksi. Mikäli luotosta selviytymiseksi joudutaan laatimaan uusi maksusuunnitelma tai jos eräpäiviä joutuu siirtämään, ovat nämä palvelut useimmilla yrityksillä maksullisia. Toki niitä kannattaa ehdottomasti käyttää, mikäli ei kykene selviytymään lainastaan muilla keinoin – hoitamatta jäänyt kulutusluotto tulee tietenkin kaikkein kalleimmaksi, kun päälle alkaa kertyä mahdollisia perintä- ja ulosottokuluja. Moni pikavippivertailu sisältää myös kulutusluotot, joten mikäli haluaa ottaa luottoa, niin kannattaa silti käyttää vertailua apunaan.

 

Tai tililuoton / joustolainan?

Kätevältä kuulostava joustoluotto tulee usein kaikkein kalleimmaksi kuluttajan kannalta. Tässä lainaustavassa on kiinnitettävä erityistä huomiota lainaehtojen tarkkaan lukemiseen. Joustoluottoon liittyy sellaisia kuluja, joita muissa lainaustavoissa ei välttämättä ole ollenkaan.

Joustoluotto toimii sellaisella periaatteella, että asiakkaalle myönnetään kerralla suurempi luottoraja, jonka sisällä hän saa tehdä pienempiä nostoja omalle tililleen niin usein kuin tahtoo. Kannattaa tarkastaa, millainen on jokaisesta nostosta veloitettava nostoprovisio, sillä se vaikuttaa aina siihen, millainen summa omalle tilille lopulta päätyy. Mikäli tililleen haluaa nostaa 100 euroa, täytyy nostettava summa säätää hieman suuremmaksi, jotta tuon summan saa tililleen.

Joustoluoton avoimesta saldosta kertyy myös kuukausittaista korkoa, joten periaatteessa nostetuista rahoista maksetaan kahteen kertaan: ensin nostoprovisiossa, sitten koroissa.

Monet joustoluottopalvelut mainostavat, että vararahasto kannattaa avata itselleen varmuuden vuoksi, vaikkei olisikaan juuri sillä hetkellä edes lainan tarpeessa. Tällaisten yritysten kohdalla on todella tärkeää tarkistaa tilin avaamisen hinta – se ei nimittäin aivan kaikkialla ole ilmaista ja siitä veloitettavat maksut poikkeavat paljon toisistaan. Jotkin yritykset voivat veloittaa tilin avaamisesta jopa useita satoja euroja.

Edullisin joustoluotto on sellainen, jossa tilin avaaminen ei maksa mieluiten lainkaan ja jossa nostoprovisiot pysyvät maltillisissa prosenteissa. Mikäli näitä asioita ei tarkasta, voi joutua vahingossa maksumieheksi jopa ihan tyhjän vuoksi.

 

Miksi hakisin lainaa netistä, enkä pankista?

Verkosta haettava laina on aina pankkilainaa nopeampi vaihtoehto. Koroiltaan se on kuitenkin käytännössä aina kalliimpi, paitsi tietenkin niissä tilanteissa, kun tutustumistarjouksena tarjotaan korotonta ja kulutonta maksuaikaa. Verkosta haettavien lainojen summat ovat pieniä, joten yleensä kyseessä on paljon pankkilainaa vaivattomampi vaihtoehto. Usein rahan tarve myös iskee arjessa niin äkillisesti, ettei asiakkaalla välttämättä ole aikaa odottaa pankin päätöstä.

Pikavipit, kulutusluotot ja luottotilit ovat palveluita, jotka ovat usein nuorten ihmisten käytössä. Tämä voi johtua siitä, että nämä yritykset eivät vaadi vakuuksia tai takaajia myöntämilleen lainoille. Verkossa ei myöskään ole tarpeen selvittää luoton myöntäjälle lainan käyttötarkoitusta, kun taas pankkilainassa tämä voi tulla kyseeseen. Monet kulutusluottoja myöntävät firmat kylläkin selvittävät jonkin verran asiakkaittensa tulo-, meno-, ja varallisuustietoja varsinkin suurempien lainasummien kohdalla – mikä lopulta on vain palvelus lainan ottajalle, koska tarkoituksena on selvittää velallisen todellinen kyky selvitä velastaan.

Nuorilla ihmisillä ei aina ole niin paljoa omaisuutta, että sitä olisi mahdollista asettaa pankkilainan vakuudeksi. Siksi onkin hyvä, että lainaa on mahdollista saada myös vakuudettomasti ja ilman suuria kyselyjä lainan käyttötarkoituksesta. Esimerkiksi pankkilainan ottaminen pidempää ulkomaanmatkaa varten voi tuntua monesta turhalta ja hieman hölmöltä – verkosta otetulla lainalla sellaiset kulut saa katettua kätevästi. Pikavippivertailu myös listaa erikseen kaikki vakuudettomat lainat ja vipit, joten varsinkin pieniin lyhytaikaisiin lainoihin se on mitä mainioin työkalu.vertailemalla säästät helposti rahaa

Verkkolainat ovat siis pankkilainaa huomattavasti vaivattomampia ja kätevämpiä, ja niiden selkein etu pankkilainoihin nähden on nopeus. Vastaavasti nopeudesta joutuu maksamaan – verkosta otetut lainat ovat aina pankkilainaa hinnakkaampia.

 

Voinko kilpailuttaa eri luotontarjoajia suoraan verkossa?

Monella verkkosivustolla voi hakea osumia edullisimmaksi lainaksi useilla lainasummilla. Tällaisia sivustoja ovat muun muassa vippinurkka.fi, kulutusluototlainaa.fi ja hetilainaa24.fi. On kuitenkin muistettava, että hakukoneen tarjoamat sivustot on tärkeää itse tarkistaa, eikä luottaa suoraan koneen tarjoamiin korko- ja kulusummiin. Nämä hakukoneet toimivat siis lähinnä viitteellisinä apuvälineinä pikavippivertailussa, eivät suorina kehotuksina hakea lainaa niiden esittämistä paikoista.

 

Millaisista kuluista takaisin maksettava summa koostuu?

Lopullinen takaisin maksettava summa koostuu lainan päälle kertyvistä koroista, itse lainasta, erityisistä tilinhoito- ja tilinavausmaksuista, mahdollisista nostoprovisioita sekä esimerkiksi maksuvapaiden kuukausien pitämisestä tai eräpäivän siirtämisestä aiheutuvista kuluista.

 

Kuka voi hakea pikalainaa?

Eri yrityksillä on erilaisia kriteereitä, joita luottokelpoisen hakijan tulee täyttää. Tärkein kriteeri on puhdas maksuhistoria – pikavippiä ei ole laillista myöntää sellaiselle henkilölle, jonka luottotiedot eivät ole kunnossa. Tämän tarkoitus on suojella lainan myöntäjää luottotappiolta sekä lainan ottajaa mahdolliselta syvemmältä velkakierteeltä. Pikavippien sivukulut ja korot ovat niin suuria, ettei maksuhäiriöinen ihminen todennäköisesti voisi selvitä niistä. Mikäli maksuhäiriöitä kuitenkin löytyy, tulee ne hoitaa pois ennen lainan hakemista.

Lainan ottajalla tulee yleensä olla myös henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset sekä pankkitili. Toisinaan edellytetään myös henkilökohtaista matkapuhelinliittymää. Toiset yritykset edellyttävät hakijaltaan Suomen kansalaisuutta, toisille riittää tarpeeksi pitkä oleskelu Suomessa. Tähän tulee kuitenkin liittyä vakituinen osoite sekä jonkinlainen laillinen oleskelun peruste.

Pikavippiyritysten käyttämät ikärajat poikkeavat jonkin verran toisistaan. Luottokelpoinen 18-19 – vuotias voi saada joistakin paikoista pieniä lainasummia, mutta kahdenkymmenen ikävuoden yli siirryttäessä mahdolliset lainasummat kasvavat. Lainaa alkaa myös saada useammasta paikasta, jolloin lainojen kilpailuttaminen alkaa olla paljon helpompaa. Moni pikavippivertailu ottaa myös hakijan iän huomioon ja listaa sopivat vaihtoehdot sen perusteella.

Suurempia kulutusluottoja haettaessa hakijalta edellytetään usein selvitystä tuloista ja menoista sekä varallisuudesta. Usein lainan myöntämisen edellytyksenä ovat tietyn suuruiset kuukausittaiset työ-, eläke-, tai yritystulot. Tuloselvityksen tarkoitus on toimia varmistuksena siitä, että hakija kykenee suoriutumaan lainastaan ja näin suojella sekä laina myöntäjää että –ottajaa.

No comments
Matti KuustonenPikavippivertailu 2016

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *